tiistai 24. elokuuta 2010

Guess what? I'm not a robot.

Syömisien kannalta  tänään on sujunut ihan hyvin, tai ainakin paremmin kuin edellis päivinä. Tänään en siis oo mässännyt kaikkea mahdollista. Kaloreita en oo laskenut, mutta luulisin että 800kaloria on ainakin aika lähellä totuutta. Mikään huippupäivä tänään ei siis oo ollut, mutta ihan tyytyväinen olen. Pirun vaikeeta silti oli, meinasin monta kertaa ottaa kaikenmaailman herkkuja ja muuta, mutta pystyin kuitenkin hallitsemaan itseni ihan hyvin. Huomenna tavoitellaan sitten 600kaloria, tuskin tulee onnistumaan, sillä pääsen koulusta aikaisin joka voi johtaa kauheaan mässäilyyn, saatan tyhjentää koko jääkaapin ja pakastimen kun kukaan muu ei oo kotona, vaan minä ja ruoka.

Tänään kun söin perheen kanssa, tai lähinnä näykin ruokaani, ruokapöydässä päivällisellä, niin vanhemmat keskusteli jostain työkavereistaan jotka oli kesän aikana lihonneet ja laihtuneet. Isä kertoi että joku sen tuttu oli lihonnut monia kiloja reilussa kuukaudessa, kun oli vaan syönyt makkaroita ja kännännyt mökillänsä.Äiti taas kertoi joistain työkavereistaan jotka olivat laihduttaneet muutamassa kuukaudessa 10-20kiloa, syömällä jotain pussiruokaa. Mitäköhan se on? Aika paskalta mössöltä, mutta myös tehokkaalta kuulostaa.

Koulussa kuulin että meillä on koulukuvaus jo parin viikon päästä. Pitäskö suosiolla lintsata. En kyllä haluais, mutta ei yhtään huvita mennä sinne niiden muiden sekaan istumaan kaikista läskeinpänä ja rumimpana, kun muut on kauniita ja laihoja. Se on ysiluokan kuvaus, joten vimppa tän luokan kanssa, sitten kaikki lähteekin ens vuonna eri kouluihin, ja mun ruma läski naamani ja vartaloni jää ikuisesti sellasena niiden kuva-albumeihin, muistuttamaan millanen läski rumilus mä oon. Enkä mä tässä parissa viikossa muutu sammakosta prinsesaksikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti